sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

Vesiputouksilla








Tana aamuna herasimme jo aikaisin aamupalalle ja lahdimme Dudhsagarin vesiputouksille. Ajoimme ensin puolitoista tuntia Colemin kylaan ja jatkoimme sielta jeepeilla hyvin pomppuista tieta eteenpain. Matkan varrella ylitimme mm. kaksi kertaa joen. Opas sanoi, etta siella saattaisi nahda villeja elaimia, mutta me emme nahneet muita kuin apinoita. Ne olivat aivan ihania! Me syotimme niita kadesta, ne kuorivat itse banaanin ja soivat sen. Mina olisin voinut jaada asumaan apinalaumaan. >: )
Perille tultua kavelimme pienen viidakon lapi, ja naimme mahtavat putoukset. Ne olivat n. 310 metria korkeat. Me paasimme uimaan ihanan virkistavaan veteen putouksen alle. Siella oli todella kaunista. Oli ihan kiva valilla uida makeassa vedessa.
Sielta matkasimme paikalliselle mausteplantaasille. Siella oli hirmu mausteista ruokaa ja olimme tukehtua siihen. Meille kaikille tarjottiin paikallista pontikkaa, cashew viinaa. Minulta ja Empulta taisi jaada juomatta. Ruoan jalkeen menimme kierrokselle plantaasille, jossa opas naytti erilaisia maustekasveja ja kertoi niista. Saimme tietaa esim. etta kaikki erivariset pippurit on samasta pippurimarjasta, mutta ne vaan kasitellaan eri tavalla. Meille tarjoiltiin myos teeta, jonka kerrottiin auttavan migreeniin. Siina oli sitruunaruohoa, kardemummaa ja inkivaaria.
Yhtena iltana menimme rannalle kavelemaan, kun oli jo pimeaa. Meilla oli mukana otsalamput. Vedessa oli ihan kiva kahlailla, kunnes huomasimme, etta paikka on taynna rapuja! Aallot heittivat ne rantaan ja ne kipitttivat takaisin mereen. Jotkut olivat hyvin pienia, kuin suuria hamahakkeja, mutta jotkut olivat valtavia.
Nyt on parina iltana sadellut, monsuuni lahestyy. Empulla oli jo paniikki, etta ei saa enaa aurinkoa, mutta tanaan on ollut loistava paiva ja aurinko on paistellut lujasti.
Tanaan oli kova tuuli ja mahtavat aallot. Ne olivat melkein kolme metria korkeita, niihin oli hukkua. Mutta kun paasi kunnolla aallon harjalle, oli silla kiva ratsastaa. Suurimmat aalot kannatti alittaa suosiolla sukeltamalla.
Kuvia ei valitettavasti saa laitettua, koska koneessa ei ole sopivaa ohjelmaa. Lisaillaan sitten, kun tullaan kotiin.

-ansku

PS. Paivinen ja Pupponen, voitte olla aivan rauhallisin mielin, en aio ottaa kesaneekeria enka ole kovin ihastunut intialaisiinkaan, arvostan yha suomalaista juroa miesta maailman parhaaksi. :)
-Susu

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

LUNTA SATAA meitä on täällä viisi henkilöä pääsiäisaterialla :Lassi,Sinikka,Markku ,mummo ja pappa.Huomenna menemme kaikki Rytkylle ja sinne tulee myös Katriina ja Timo.Lämmintä loman jatkoa.Kirjoitti pappa sanelun mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Miekin täällä seuraan lumisateen keskellä teidän aurinkolomaa. Mukavalta vaikuttaa, pitäkäähän hauskaa ja nauttikaa!

t. Elina :)